Luottamustehtävät

Olen 2. kauden kunnanvaltuutettu (2017 > ). Olen vaikuttanut kunnanhallituksen jäsenenä kesäkuusta 2017 sekä kesäkuusta 2020 elokuuhun 2021 kunnanhallituksen puheenjohtajana. Kuntapäättäjänä minulle on tärkeää ajaa maskulaisten yhteistä etua. Demokraattinen päätöksenteko on kompromissien rakentamista, jossa kukaan ei päätä yksin yhtään mistään. Vaikeista asioista on kyettävä keskustelemaan ja myös päättämään. Päätöksenteossa auttaa se, että on päätöksen tueksi on saatu riittävästi tietoa. Mikä sitten on riittävää kenellekin, onkin toinen asia. Joskus kokouksissa päästään yksimielisyyteen ja joskus ei. Äänestysten jälkeen enemmistön päätöksen mukaan edetään. Ja jos ei pysty seisomaan demokraattisen päätöksen takana, niin voi jättää eriävän mielipiteen.

Demokratia on kykyä olla sivistyneesti eri mieltä.   

Maskun kunta
Kunnanvaltuutettu 06/2017 –
Nuorisovaltuuston kummivaltuutettu 09/2020 –
Kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja 08/2021 –
Kunnanhallituksen puheenjohtaja 06/2020 – 08/2021
Kunnanhallituksen jäsen 06/2017 – 05/2020
Henkilöstöjaoston puheenjohtaja 06/2017 – 08/2021

Vapaaehtoistehtävät

Urheiluseurat tekevät arvokasta lasten liikuttamistyötä, joka ei pyörisi ilman vapaaehtoisia. Sama koskee kaikkea muutakin 3. sektorin yhdistystoimintaa. Raision Sulkapalloilijoissa digitalisoin yhdistyksen hallintoa, uudistin viestintää ja olin kehittämässä sekä pilotoimassa Suomen Olympiakomitean Suomisport Seurapalvelua. Suomen Sulkapalloliitto on palkinnut minut Vuoden kisaviestinnästä 2018 sekä Vuoden seuratoimijana 2019.

Raision Sulkapalloilijat ry. 
Puheenjohtaja 2017-2020
Varapuheenjohtaja 2016-2017
Johtokunnan jäsen 2001-2004
Valmentaja 2001-2004

LounaSulka ry.
Hallituksen jäsen 2003-2004

Tammenahjon vanhempainyhdistys ry.
Puheenjohtaja 2014-2017
Sihteeri 2013-2014